Takapakkia

Sairaana taas, tällä kertaa äiti eikä lapsi. Ilmeisesti angiina, tosin angiinaa ei voi olla kun on nielurisat poistettu, mutta joku vastaava ilkeä nielubakteeri kuitenkin. Nyt särkylääke laski kuumetta, niin että jaksan vähän päivittääkin kuulumisia sohvalla, mumman täkin alla. Lääkärikin kävi (täällä vanhassa maailmassa on vielä lääkäreitä, jotka tekevät kotikäyntejä) ja määräsi tuhdit antibiootit.

Olin muuten väärässä. Me vielä mitään sopeuduttu olla. (Huomatkaa ed.lauseen finiittiverbitön konstruktio; kollegani laitokseltamme teki juuri väitöskirjan näistä.) Eero oli toissaviikolla sairas, ja lapsi myös sairastui päiväkodissa, mikä taisi olla pienelle pelottava kokemus. Tervehdyttyään sitten taisteli koko viime viikon päiväkotiin menoa vastaan eikä halunnut juuri koskeakaan lounaaseensa siellä. Päiväkodin ihana Christina lohdutteli, että uusi takapakki on ihan yleistä. Mutta kun viihtymättömyys heijastui myös katkonaisina yöunina ja yleisenä kiukkuolotilana, en voinut muuta kuin huolehtia itseni tärviölle. Mikä tarkoittaa, että en kyennyt kirjoitustyöhön (ei KUKAAN voi kirjoittaa tieteellistä tekstiä jos ajatukset ovat muualla) vaan vietin parin päivän työajan pyöräillen ja tutustuen lähiympäristöihin. Ja ilmoitin itseni ensi syksyksi maalauskurssille. Toiminnallista kielenoppimista siis luvassa.

Minä huomaan näin sairaana pienen koti-Suomi-ikävän hiipivän nurkan takaa. Juuri nyt on vähän ikävä tuttuja ihmisiä ja kulmia. Sitä, että äiti toisi tapansa mukaan pullon viinimarjamehua ja tuoreita pullia ja uusimman Kotivinkin Sammatintielle - niin hyvää huolta kuin pojat minusta pitävätkin.

Nyt takaisin sänkyyn selättämään pöpöt pois.

ps. Jussi soitti juuri, pojat olivat menneet päiväkodin jälkeen puistoon leikkimään ja hurraahurraa, lapsi oli myös syönyt koko lounaan primistä secondiin. (Syövät täällä päiväkodissakin pitkän kaavan mukaan lounaan: alkupalaksi pastaa, pääruoaksi lihaa ja jälkiruoaksi hedelmä.) Niin että ehkä tämä taas tästä. A presto!