Surullista ja jotain iloistakin

Takana kaksi viikkoa, joiden aikana on tapahtunut paljon. Suurin asia on ollut ystävien muutto takaisin Ruotsiin viikko sitten. Siitä ei montaa sanaa; tulen vain surulliseksi kun asiaa ajattelen. Sekä itseni että Eeron puolesta, mutta enemmän kuitenkin Eeron. Pojat ovat olleet parhaita ystäviä niin pienistä ja niin pitkään, 3-vuotiaista 5-vuotiaiksi. Sitä on ollut hienoa seurata. En usko, että Eero on vielä ymmärtänyt ystävän muuton lopullisuutta. Minä olen, ja koulunpiha, Torlonian puisto, lähikahvila, kaikki ne tuntuvat vähän vajailta nyt. Toki meillä on täällä muitakin ystäviä, mutta yhtä läheisiä ei. Tuntuu, että Rooma-aikamme jakaantuu kahtia, ja siirtymä oli näissä hyvästeissä.

Sitten iloisempiin kuulumisiin. Kuten helatorstaihin. Jussilla oli vapaata, mutta muulla Roomalla ei. Nautimme kaupungilla vaeltelusta ja kiireettömästä lounaasta Campo dei Fiorin kupeessa olevassa trattoriassa. Sekä Jussille että Einolle maistui ruoka.



Viime perjantaina Eeron koulussa oli minimarkkinat (mini fair) ja eskarilaiset esittivät vanhemmille näytelmän "Lonely wasp". Eero oli sudenkorento, joka ystävystyi ampiaisen kanssa. Aika söpöä, eikä vähiten sen takia, että innokas sudenkorento ei muistanut yhtäkään vuorosanaansa ilman opettajan kuiskauksia.


Kuluneen viikon aikana saimme myös rakkaita Suomi-vieraita, isä ja äiti saapuivat kauan kaavaillulle isän 70-vuotisjuhlamatkalle tänne. Vierailun kohokohta oli viikonloppu(viini)retki kumpuilevaan Toscanaan; siitä enemmän ensi kerralla.

Loppuun kuva veljeksistä, jotka eilen kylpivät parvekkeella Einon vauva-ammeessa. Huomatkaa Einon juicemainen takatukka. Täällä on parina päivänä ollut päivisin lähes 30 astetta. Viikonloppuna luvassa ukkosia.