Viime viikko oli tavallista toimeliaampi, kun saimme tänne aktiivisia vieraita Suomesta, ystäväni Pian perheineen. Isommat pojat kävivät lauantai-illalla katsomassa futismatsin Roma-Udinese (? meniköhän se nyt oikein? vai oliko se sittenkin jääkiekkoa?). Seuraavana päivänä yltiöreipas perheenisä Vesa juoksi Roma-maratonin. Huh. Kiitos teille vielä käynnistä, Pia ja kumppanit.
Muita uutisia: parvekekausi on avattu. Erityisesti pienin rakastaa tutkia siellä.
Päivät ovat jo lämpimiä, asteet kipuavat iltapäivisin lähelle kahtakymmentä. Yritämme Einon kanssa mahdollisimman usein hakea Eeron päiväkodista ja jäädä joko koulun pihalle tai Torlonian puistoon ulkoilemaan sen jälkeen. Eskarilaisen päivät ovat turhankin täynnä oppimista, enemmän kaipaisimme pitkiin päiviin ulkona riehumista ja vapaata leikkiä. Eikä 5-vuotiailla tarvitsisi vielä olla kotitehtäviä. (Joiden toteutuksen otamme kyllä kovin rennosti.) Nyt onneksi kevään myötä ovat Eeron luokallakin lisänneet ulkoilua. Tällä hetkellä heillä on pääteemana luonto ja kasvaminen, ja lapset ovat istuttaneet koulun pihalle papuja ja auringonkukkia ja hoitavat niitä.
Kuvassa myös pienimmät pojat, Eino ja ruotsalainen ystävä Julius, ovat istutushommissa koulun pihalla.
Viime aikoina tämän blogin kuva-aiheet ovat olleet kovin yksipuolisia; toivottavasti poikien touhut eivät jo ala kyllästyttää teitä. Elämä on nykyään vain kovin kotikeskeistä. Varmaan se on sitä täällä vielä enemmän kuin olisi Suomessa, sillä sosiaaliset verkostomme Roomassa ovat kuitenkin kapeita. Toisaalta se ei haittaa. Minä kun olen - ehkä naiivillakin tavalla - kesto-onnellinen; olen ollut siitä asti, kun saimme tietää pikku Einon tulosta. Koputan puuta, onnesta ei saisi puhua ääneen, mutta en jaksa uskoa vanhoihin uskomuksiin.
No nyt alkaa olla selvästi aika mennä nukkumaan; aloitin tämän jutun kirjoittamisen aamulla ja päätän nyt illalla, kun pojat jälleen kerran nukkuvat. Loppuun vielä kuva aamuisesta legopöyhinnästä; kyseessä on Eeron ja Einon yhteinen harrastus. Tänään on legopöyhitty urakalla, kun Eero vietti toipilaspäivää kotona. Einon lapsuuden äänimaisemasta vahvoin on epäilemättä se ääni, joka syntyy, kun kymmenet legopalaset osuvat laatikossa toisiinsa.
ps. Otsikon selvennys: Se kuuro onkin tällä kertaa Eero, joka sairasti hiihtolomalla korvatulehduksen. Sen seurauksena putket ovat tippuneet korvista ja kuuloa on jäljellä maksimissaan 10%. Puuttuvat prosentit palannevat kyllä, kun toukokuun alun kontrollin jälkeen seuraa uusi putkitus - elleivät palaa jo itsestään sitä ennen. Einohan puolestaan on jo ainakin puoliksi kuuleva.
3 kommenttia:
Hei teille. Tätä se on perhe-elämä. Lapset joko kuulee tai ei. Riippuu aina siitä onko korvissa liimaa, tulehdusta tai muuten vain valikoiva kuulo. Se tuntuu pätevän kaikenkokoisiin miehiin. Täällä Suomessa alkaa vihdoinkin näkyä kevään merkkejä: räystäät tippuu, katuojat juoksee ja kelloja siirrellään. On täällä jo töyhtöhyppiäkin näkynyt ja Hinnerjoella käydessä kuului jo leivosenkin kevätkurahtelua, ei vielä laulua. Hyvää pääsiäisen aikaa teille sinne Roomaan. Olen katsellut tv.stä että siellä on lämmintä. t. Päivi
Nauti onnestasi, ei uskota typeriin sanalaskuihin! Emmehän usko siihenkään, että vitsaa säästämällä vihaisi lastaan...
Äläkä vähennä poikien kuvia :)
Haleja,
Heini Helsingistä (jossa TAAS satoi aamulla lunta, uskomatonta!)
Hei,
Päivi, näinhän se on. Valikoiva kuulokin on kyllä meille tuttua. Todellisen huonokuuloisuuden pitäisi olla onneksi meillä vain väliaikaista. Ja Eero onneksi jo osaa höpöttää sujuvasti niin suomeksi kuin englanniksikin :-). - Toivottavasti teillä oli mukava pääsiäinen!
Heini, kiitos. Ei uskota. Ja kiva tietää, että joku muukin jaksaa katsoa poikien kuvia kuin isovanhemmat ja tädit... Halaus sinulle ja teidän pojille!
Lähetä kommentti