Avaimenreikä ja muuta

Viikonloppu oli taas kaunis ja lämmin. Vihreys ja vehreys on parhaimmillaan täällä nyt, eikä keskikesän 40-asteinen kuumuus (josta kaikki varoittelevat) ole vielä saapunut. Saimme viikonlopuksi odotettuja vieraita Sofiasta: Villen, Janetan, Siirin ja pikkuisen Augustin. Eero ja samanikäinen Siiri seikkailivat Forum Romanumin raunioilla, uittivat käsiään ja kenkiään suihkulähteissä ja nauttivat kovasti riehumisseurasta. Minä kävin lauantaina Firenzessä muutaman muun ekspatrioottiäidin kanssa, täältä on vain puolentoista tunnin junamatka sinne. Firenze on pienempi, puhtaampi ja jo selvästi pohjoisempi kaupunki kuin Rooma; kuitenkin se on kokoonsa nähden liiankin täynnä turisteja. Ja nyt on vasta toukokuu.


Sunnuntaina lounastimme läheisessä La Scalassa; täältä läheltäkin löytyy yllättävän paljon hyviä ravintoloita. Illalla kävelimme Jussin ja Eeron kanssa ylhäällä Aventinuksen kukkulalla. Se on Rooman keskustan seitsemästä kukkulasta ehkä rauhallisin. Ilma tuntuu puhtaammalta ylhäällä, melua ja ihmisiä on vähemmän, näköala appelsiinipuistosta Tiberin ja kaupungin yli on rauhoittava. Istuimme siellä pitkään; Eero piirsi samalla liiduilla maahan ja pelasi pikkuista tuliaisiksi saamaansa jalkapallopeliä. Aventinuksella on myös kuuluisa avaimenreikä: Maltan ritarikunnan päämaja ei koskaan avaudu ulkopuolisille, mutta avaimereiästä on maalauksellisen kaunis näkymä vihreän puiston läpi kauas Pietarinkirkon kupolille.


Eilen oli myös äitienpäivä, joka oli ihan henkilökohtaisesti sekä iloinen että surullinen asia. Iloinen siksi, että maailman ihanin kolmevuotias toi aamulla äidille itsetehdyn kortin sänkyyn, lauloi “tanti auguri a te” ja on muutenkin kovin antelias pusuissaan ja halauksissaan (joskin myös suuttumuskin on herkässä; isänsä poika). Surullinen siksi, että vaikuttaa kovasti siltä, että meidän on totuttauduttava ajatukseen yksilapsisesta perheestä. Ei ole huono ajatus sekään, kunhan asian vain hyväksyy.

Välissä Jussin valitsemia kuvia viikonlopulta. A presto!