Yritin puoli tuntia saada viisivuotiasta ymmärtämään, miten sitä ollaan vähän niin kuin AS Roman miehiä. Urheilukaupan myyjät antoivat sataprosenttista sivustatukea. Turha toivo.
Omapäinen valinta, etenkin kun Eero on ollut jo kahdesti mukana Stadio Olimpicolla. Viimeksi kuukausi sitten lähes elämää suuremmassa kotiottelussa, jossa Roma pieksi juuri Interin 2-1 ja vei yliotteen tämän kauden mestaruustaistelussa. Eerokin hurrasi penkillä hyppien ja lauloi sujuvasti Antonello Vendittin Grazie Romaa.
Mukana Ruben, Rubenin isä John ja koulun rehtori Mister Barber.
Sen sijaan viikko sitten ei stadikalle ollut lapsilla asiaa. Lazion ja AS Roman välinen Il Derby on sellainen spektaakkeli, että auto ja alle 15-vuotiaat on parasta jättää kotiin. Sunnuntaina näimme Johnin kanssa, kuinka Roma nousi tappioasemasta ja täydestä saamattomuudesta upeaan tahtovoittoon. Ottelusta ei puuttunut mitään.
Visuaalisesti vielä huikeampi oli tosin viime marraskuun paikallisottelu. Kääntyessämme Olimpicon viereiselle ulkoministeriön parkkipaikalle ei ensin näkynyt kuin usvaa ja vastaan juoksevia, naamioituneita lazialeja. Sitten, samalla kun auton sisälläkin alkoi tuntua kyynelkaasu, savun läpi erottuivat miehistönkuljetusvaunujen siniset vilkut.
Kun selvisimme jotenkin stadionille, vastakkaisessa katsomossa oli jo täysi ottelu käynnissä. Varsinainen peli keskeytettiin ensimmäisen kerran 8 minuutin jälkeen, kun katsomosta toiseen lentäville raketeille ei tullut loppua. Lopulta ajoimme pois stadionalueelta kahden palavan auton välistä. Viime sunnuntain derbyyn tultiinkin sitten kävellen.
Olen sittemmin tottunut ajatukseen pikku interistasta perheessä. Pelaahan sinimustissa Mario Balotellikin: omapäinen ja tinkimätön superlupaus, joka kahnaa jatkuvasti niin omistaja Morattin, valmentaja Mourinhon, joukkuetovereiden kuin kannattajienkin kanssa. Viimeinen kohu syntyi tiistain Mestarien liigan välierässä Barcelonaa vastaan, kun Balotelli näytti käsimerkkejä omalle katsomolleen ja viskasi lopuksi paitansa nurmelle. Italian jalkapallon karismaattisin kasvo, mikä on aika hyvin 19-vuotiaalta palermolaiselta maahanmuuttajalta.
Tänään kotikulmilla, kun ulos piti lähteä tietenkin uudessa paidassa, Eero törmäsi elämän realiteetteihin. Viale Romanian vihanneskauppiaat ja raksajätkät eivät jättäneet pikku interistaa hetkeksikään rauhaan. Mutta hyvin piti kaveri päänsä. Saturnon Rosticceriasta kun vähän huudeltiin niin näytti kieltä takaisin. Isän poika.
Sen verran sovittiin, että pelipaitaan tulee numero 45 ja sen ylle Balotelli.
8 kommenttia:
moi, olipas jännittävä kertomus, ihan eläydyin! ehdotus: kun tulemme käymään, pojat & isät voisivat mennä vaikka katsomaan tuollaista potkupallo-ottelua? oisko kiva? (aaron kesäsuunnitelmiin kuuluu futisleiri, hän kaipaa esikuvia).
aurinko paistaa täälläkin. pian nähdään!
terv. Tiina & co.
Tiina ja pojat, muuten loistoajatus, mutta kausi on kesäkuussa valitettavasti jo ohi. Mutta ei hätää: voimme katsella päivät pitkät telkkarista jalkapallon MM-kisoja! Äidit voivat sillä välin vaikka harrastaa Roomaa.
Spekuloimme tässä juuri, miten olisi käynyt, jos Eero olisi halunnut Porin ässien paidan...?
Kiitokset mukavista blogijutuista, meillä seurataan niitä ahkerasti!
Kaisa, Paavo & Tapio
Raja se on siinäkin mitä voi pyytää. Kaikkea ei voi saada, ja joskus vain on aikuisten tehtävä päätökset. Terveisiä!
Kertaheitolla vaihtui suosikki. Messi ja kumppanit on paperia. Olen jo pari päivää ollut interista.
terv. faari
Aivan loistavaa, Eero! T: Tuula
Nyt joutuu iskä lähtemään Eeron kanssa Espanjan reissulle Santiago Bernabeulle. Seuraavalla kerralla Eero voi näyttää kieltä kahdesti huutelijoille.
Voi Jussi
Kyllä joudut noista sanoistasi vielä monta kertaa pyörtämään pääsi. Vahvluontoinen Eero kyllä osaa käsitellä isiä miten tahtoo ja äitiä kans. Usko pois. Kokemusta on ihan samanlaisista pojista. Vapputerveisin Päivi
Lähetä kommentti