Kavereita ja joulunodotusta

Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa. Juhlistimme merkkipäivää syömällä hampurilaiset lähikahvilassa. Nyt molemmat pojat nukkuvat; minäkin nukahdin hetkeksi Eeron viereen kerrottuani tarinan jääkarhuista. Jussi viettää laatuaikaa jossain jalkapallomatsissa, älkää kysykö, ketkä pelaavat. Aivot toimivat tällä hetkellä hitaasti, joten suokaa anteeksi töksähtelevä kirjoitus (joka itse asiassa on kirjoitettu useammassa pätkässä).

Viime päivinä olemme aktivoituneet sosiaalisesti ja nähneet ystäviä. Ihan huippukivaa oli, että pitkään haaveiltu reissu Berliiniin Anna-Kaisan ja Petrin luo toteutui viime viikonloppuna. Berliini näytti aurinkoiset kasvonsa ja oppaamme olivat loistavia. Mieleen jäi paitsi ihanat iltaiset keskustelut ja Scrabble, myös tunnelmalliset kahvilat ja baarit, tavaratalon kokoinen luomukauppa, kivat lastenvaatteet, toimiva julkinen liikenne... . Kuin yö ja päivä ovat kotikaupunkimme, mahdottomia verrata, puolensa kummassakin. Täällä kaipaan sitä, että asiat yleisellä tasolla toimisivat, että liikenne ei olisi niin arvaamaton, että olisi puhtaampaa. Toisaalta Roomassa ja varsinkin Italiassa on vain niin mielettömästi upeaa nähtävää, että ajasta täällä saa myös rakennettua seikkailun.


Pikku Eino on täyttänyt viisi kuukautta ja alkanut harjoitella takaperin ryömimisen lisäksi konttausasentoa. Pikkuisen hampaaton suu leviää onnesta kun se saa punnerrettua itsensä ylös ja keinuttelee edestakaisin. Kuluneella viikolla Eino teki myös tuttavuutta ruotsalaisen Juliuksen (8 kk) kanssa. Pojat olivat kovin kiinnostuneita toisistaan. Huomatkaa yhteinen lukuhetki kuvassa.


Eero riemuitsi perjantaina, kun meille tuli vieraiksi luokkakaverin Hannahin perhe. Lapset autoilivat pyörillään ympäri kotiamme ja leikkivät opettajia ja lääkäreitä. Leikit kulkevat englanniksi sujuvasti. Hannahin perhe muuttaa joulun jälkeen Brasiliaan, jota poika jo itki yhtenä iltana. Tämä ihmisistä luopuminen tulee olemaan iso ja varmasti vaikea asia tulevina vuosina. Suurin suru on vielä edessä, sillä paras ystävä Ruben perheineen palaa kesällä takaisin Tukholmaan. Siitä emme vielä puhu.

Myös joulupukkia on muistettu kirjeellä. Toivomuksena on; yllätys yllätys; legopoliisirekka. Hyvää on se, että toivomuslistalla on vain yksi asia - ilmeisesti lapselle ei ole tullut mieleen, että lista voisi olla myös lista. Seuraavaksi kivointa juttua lapsi kuulemma toivoo ensi jouluksi ja kolmanneksi kivointa sitä seuraavaksi jouluksi. Niuhot vanhemmat ovat sitä mieltä, että yksi lelu per joulu on enemmän kuin hyvä juttu.


Nyt menen nukkumaan poikien kanssa, hyvää yötä!

ps. Itsenäisyyspäivästä vielä: opiskeluaikoina ja sen jälkeenkin järjestimme joka vuosi vanhalla kämppis- ja muulla ystäväporukalla iltapukujuhlat itsenäisyyspäivänä; usein osakunnan tiloissa. Se oli muistaakseni hyvinkin kivaa. Äänestäisin sen puolesta, että elvytämme perinteen.