Rumaa ja epäkäytännöllistä

Muutama on kommentoinut, että meidän elämä täällä kuulostaa kovin idylliseltä. Ja että täällä on kaunista. Koska olen piintynyt esteetikko (nättiä olla pitää ja kauneus menee käytännöllisyyden edelle), saattaa olla, että korostankin kaikkea kaunista, mitä täältä löytyy. Ja sitähän löytyy; Rooma on varmasti yksi maailman upeimmista kaupungeista.

Koska elämämme ei kuitenkaan ole idylliä ja koska arjessa täällä törmää myös moniin vähemmän kauniisiin asioihin, omistan tämän postauksen arkiympäristön rumuudelle. Pahinta on, kun on rumaa JA epäkäytännöllistä.

1. Kotikatumme Napoli-näkymä.


Roska-autot kiertävät öisin, mutta ilmeisesti vain sekajätteen roska-autot, koska kartonki- sekä lasi-metalli-muovi-laatikkojen ympärillä pursuaa jatkuvasti.

2. Biblioteca Nazionale.


Laitos, johon uskaltauduin ensimmäistä kertaa viime viikolla, ja jossa nykyisin työskentelen. Valitettavasti. Olin kerran aiemminkin käynyt ovella, mutta paikan kolossaalisuus karkotti minut silloin kantakapungin kirjastoon. Nyt ei kuitenkaan muu auta. Piazza Navonan luostarikirjasto on ihana, mutta matka sinne kestää yli puoli tuntia. Tämä kansallinen rumilus on vain 10 minuutin kävelymatkan päässä päiväkodista. Lisäksi selkäni on vihdoin kunnolla kipeytynyt siitä, kun olen raahannut kirjakasoja ja konetta ympäri kaupunkia.

Paikka on byrokratian kehto. Saleihin saa ottaa vain 15 monistepaperia. “Erityisluvalla” eli sisääntuloaulan signora ylitarkastajan allekirjoittamalla lappusella onneksi enemmän. Omia kirjoja ei kuitenkaan saa tuoda lainkaan. Ehkä voisin piilottaa niitä artikkelimonistenippuni sisään?

3. Koirankakat, joita saa vähänkin syrjäisemmillä kaduilla väistellä tosissaan. Aina ei onnistu. (Säästän teidät kuvilta.)

Siirrytään sisätiloihin:

4. Kotimme keittiön ja eteisen kaapit.



Revin keittiön kaapeista ovet irti, koska ne olivat pinttyneen p---aiset eivätkä menneet kiinni (ruma + epäkäytännöllinen -yhtälö). Eräät vieraamme kertoivat (perheen isä on italialainen), että heillä oli kotonaan samanlaiset 60-luvun lastulevykaapistot ja että ne kuulemma sisältävät myrkkyjä. Joka toinen päivä harkitsen kaappien moukaroimista ja heittämistä ikkunasta kadulle. Eteisen kaapeista yhden saimme mahtumaan vaatekomeroon. Kahta jäljellejäävää yritän puolipakottaa Jussia viemään kellariin, mutta hän ei suostu, sillä ne eivät mahdu hissiin ja asumme viidennessä kerroksessa. Miehen henki menee siis lähiympäristön kauneuden edelle. (Toistaiseksi.)

5. Vihoviimeiset jättimäiset tuulettimet toissavuosisadalta.


Emme ole kertaakaan käyttäneet niitä edes kesäkuumilla. Mieluummin likaista ulkoilmaa suoraan sisään kuin likaista ja kierrätettyä ilmaa. Tuulettimia oli alun perin kolme: Eeron huoneessa, keittiössä, ja meidän makuuhuoneessa. Eeron huoneen vekottimen sain irti seinästä; toista kahta en ole vielä onnistunut repimään sijoiltaan. Ehkä ne voisi verhota jollain. Kreppipaperilla? Virkatuilla hupuilla?

Ps. Ei näin ankeasti voi lopettaa. Eräs pupukorvainen hyppäsi vihoviimeiseksi kuvaksi. Ei kuulu viestin otsikon alle.