Käväisin pikaisesti Suomessa. Tänä iltana uudestaan reissuun (työ- ja lääkäriasoita); tällä kertaa kaappaan Eeron mukaani.
Niin mukavaa kuin olikin ja onkin käydä pitkästä aikaa Espoossa ja Helsingissä, huomasin yllätyksekseni erään asian: olen kotiutunut tänne. Meidän kotimme on nyt täällä eikä enää Sammatintiellä. Vieraasta kaupungista onkin tullut kotikaupunki, Adan puistosta kotipuisto, lähikaupasta kotikauppa. Missä vaiheessa muutos tapahtui, en tiedä, mutta olen tyytyväinen siitä, että näin kävi, koska jossain vaiheessa helmi-maaliskuussa en sitä olisi uskonut ja olin jo pakkaamassa matkalaukkuja paluuta varten.
Eilen illlalla myrskysi. Julkisivuremontin vuoksi makuuhuoneiden ikkunaluukut on poistettu, ja vesi tulvi sisään ikkunanpielistä puulattialle. Parvekkeella sade latisti Jussin istuttamat pitkät muratit puolitankoon. Eero nukkui autuaasti. Onneksi myrsky ei jatkunut läpi yön vaan selvisimme märällä pyyhekasalla ja vältimme vesivahingot. Muuten täällä on kesäistä, puut täysissä lehdissä. Roomalaiset eivät tosin kevääseen usko vaan kulkevat edelleen toppatakeissa. Ehkä he ovat viisaampia kuin me, sillä lämpötila nousee tästä vielä keskikesäksi toiset 20 astetta.
Eeron korvien putkitus meni hienosti, lapsi kuulee taas normaalisti. Odotan innolla huimia harppauksia italiankielen taidossa. Tällä hetkellä lapsi tuottaa aktiivisesti seuraavat ilmaisut: Ciao ciao! Mi chiamo Eero. Que bello! Grazie! Uno due tre quatro cinque. Mamma viene subito. Tanti auguri a te! A domani!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Hki-Espoo-Rauma-Turku-Hki-Rooma
Minusta oli aivan loistavaa, että viihdytte Roomassa niin hyvin, mutta sitten Eero tuli Raumalle, enkä ole enää ollenkaan niin varma. Olisi ihanaa, jos lapsenlapset asuisivat Eurajoella tai Lapissa, Laitilakin saattaisi vielä menetellä, mutta Mynämäki ja Uusikaupunki ovat jo liian kaukana. Agraarikulttuurista ei olisi koskaan pitänyt siirtyä pois, lasten ei olisi koskaan pitänyt lähteä opiskelemaan, olisin saanut itsekin jäädä Hinnerjoelle. Mitä täällä Raumalla nyt niin merkillistä on paitsi Eeron fammula.
Mutta - ja tämä on nöyrästi todettava - en olisi milloinkaan kohdannut Hinnerjoella Margitia, sitten Jussi ja Jenni olisi jäänyt syntymättä, ja Eero ja Akseli. Tällaista se historia on, mitään se ei anna anteeksi. Kaiken on oltava niinkuin se on ja sen virrassa me elämme. Ja siinä virrassa syntyvät niin ikävä kuin jälleennäkemisen uskomaton riemu.
Sotto mano di papà, la palletta dove sta. Qui o qua. Qui o qua. Sydämestä poissa ei koskaan kuitenkaan.
terveisin Faari
Hei faari,
kylläpä kirjoitit kauniisti. Tule pian käymään täällä! Ei tämä nyt niin kaukana ole. Joko Jussi esitti ehdotuksen heinäkuun alusta?
Lähetä kommentti