Tänään illalla olimme lastenkutsuilla, kolmannet kahden viikon sisällä. Kaikki luokkakaverit eivät tosin taida vielä olla Eeron muistissa: päiväkoti-Andrean sijasta lapsi oli menossa korjausmies-Andrean synttäreille. Jälkimmäinen hääräili täällä kämpässämme muuttomme aikoihin tammikuussa ja taisi tehdä Eeroon lähtemättömän vaikutuksen.
Synttärit olivat ennen kaikkea meluisat. Täällä on tapana, että synttäreille palkataan joku kovaääninen lasten viihdyttäjä. Lapsiparat eivät siis saa rauhassa leikkiä synttärisankarin ihanilla autoilla, vaan hassusti pukeutunut tuntematon aikuinen pakottaa ressukat mukaan yhteiseen ohjelmaan, jossa soitetaan lujalla musiikkia ja lätkitään kermakakkuja vapaaehtoisten naamaan. Huhhuh. Osa lapsista on sopeutunut, osa pakenee.
Elämä täällä on alkanut vähitellen asettua: olemme saaneet tuttuja, vieras kieli ei tunnu enää niin vieraalta, päiväkoti on kodikas. Aamut ovat kirpeitä mutta päivät jo kesäisiä. Jussi sisustaa parveketta uusilla ruukkukasveilla. Minä teen väitöskirjaa aamupäivisin aina samassa kahvilassa. Enkä tällä hetkellä edes jaksa panikoida siitä, ehdinkö saada esityskelpoista tekstiä kasaan toukokuuksi. Niin ja olen saanut työkavereitakin: iloiset eläkeläisnaiset kokoontuvat kahvilaani joka aamu puhumaan politiikkaa. Joka päivä joku heistä pyytelee vuolaasti anteeksi, kun muut mummelit ovat niin meluisia.
Juuri nyt elämä on kovin hyvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti