tiistai 19. lokakuuta 2010

Ottobrata romana (=aurinkoinen lokakuisuus)

Buon giorno,

Täällä on syksy, plataanit pudottelevat lehtiään. Eino nukkuu päiväuniaan ja Jussi viettää lounastuntia keittiössä säilömällä tomaatteja (ks. kuva alla). Minä juon hyvää vahvaa kahvia ja ihmettelen, mihin se loppukesä katosi. Jonnekin tietokoneen uumeniin kai. Mietin myös, milloin olemme olleet yhdessä kotona koko perhe. Alkukesällä kai.


Nyt on siis aika pitää pientä väitöskirjalomaa. Elämässä on kaikki nyt niin hyvin kuin vain voi olla (miten kauan tällaista korkealentoa voi jatkua? ihmettelee pessimisti). Tietoisuus viimeisestä Rooma-vuodesta saa jollain tavalla myös Rooman tuntumaan paremmalta. Nyt aloittelen niitä kirjoja, mitä olisi voinut lukea ennen Italiaan tuloa ja mietin, löytäisinkö jostain aikaa taidehistorian kurssille (todennäköisesti en). Jos joku ristiriita arjessa on, se koskee omaa vapaa-aikaa; kaikki se ihana ja luova ja hyödyllinen työ ja huvi, mitä kuvittelen illalla tai lapsen päiväunien aikana tekeväni, valahtaa yleensä läpi käsien ja aika menee johonkin muuhun. Mutta se on pienenpieni asia siinä hyvässä kokonaisuudessa, mitä arki pienten poikiemme kanssa muuten on. Ehtiihän sitä sitten eläkkeellä.

Juuri nyt meillä on kaivattuja vieraita Suomesta ja talossa viisi 1-7-vuotiasta poikaa. Meininki on silti yllättävänkin rauhallista, kiitos Timon ja Kaisan hyvin kasvatettujen lapsien. Eero nauttii suunnattomasti ikäseurasta. Ohessa pari kuvaa sunnuntailta Adan puistosta.




Ja lopuksi väitöskirjakuulumisia: ei tullutkaan liiviä, tuleekin takki. Tekeillä oli artikkeliväitöskirja, joka kasvoi monografiaksi. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, monografia jätetään esitarkastukseen toukokuussa. Aikataulu on siis huimasti edellä sitä mitä luulin. Hui. Mikä tarkoittaa, että kevät tulee olemaan työntäyteinen. (Kai te tiedätte, että olen hoitovapaalla oleva kotiäiti? kysyin ohjaajiltani.) Mutta olisi mukava saada se kirja näinkin nopeasti käsistä. Toisaalta jatkuvasti ei voi työskennellä iltaisin ja nukkua muutamia tunteja yössä. Onneksi suomalaisesta opiskelijasta Eevasta on tammi-helmikuussa luvassa Einon hoitoapua. Katsotaan siis, miten käy.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

" Ehtiihän sitä sitten eläkkeellä." Harmi kun blogissa ei ole tykkäysnappia.

Hyvä Johki! Hienosti väikkäri edennyt. Miten sä kaiken ehditkään.

Paljon haleja koko perheelle!

Kaarina

Anonyymi kirjoitti...

Kun kysyt blogin lopussa: ´katsotaan, miten käy?´, vastaamme: "Ole huoletta. Hyvin käy."
Nostamme hattua - korkealle ja olemme ylpeitä.
terv. F&F

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa Johanna. Oletpa ollut ahkera ja reipas kirjasi kanssa! Tiukka työtahti vaatii paljon, mutta se palkinto tulee tällä tavalla nopeammin valmiiksi.

Mukavaa kauniin syksyn jatkoa teille sinne!

t. Pia (ja pojat) Pikku Huopalahdesta

Anonyymi kirjoitti...

Valtavaa!

Hieno juttu, Johanna! Olet kyllä ollut tehokas ja ahkera, kun kirja noin nopeasti pääsee esitarkastukseen asti. Pääsetkin sitten varmaan heti väittelemään paluumuuttokiireiden keskellä :)

Lämpimät terveiset vielä vihreiden plataanien keskeltä

- Anna-Kaisa

Jenni kirjoitti...

Hei mahtavaa Johki! Onnea! Ja miten suloinen kuva Einosta!

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa, onnea! Ja karonkka oli..? t. Tiina

Anonyymi kirjoitti...

Aika tyttö vaan olet.Onnittelut. Käytiin muuten katsomassa pientä tyttöä lauantaina. Oli se niin söötti että. Teiltä puuttuu vielä soma lettipää. terv. Päivi