Meillä oli eilen ensimmäisen kerran vieraita! Tuesday playgroup, eli viikoittain kokoontuva expatrioottiäitien ja lasten tapaaminen oli tällä kertaa meidän kodissamme. Oli ihanaa kun talo oli täynnä elämää. Pikku terminaattoreja ja heidän äitejään varten kalustimmekin kotia edellisenä iltana puoleenyöhön asti. Ennen sitä olohuoneessa näytti tältä:
Koska Italiassa olemme, muutama sana ruoasta. Pastasta ensinnäkin. Se on tietysti hyvää, vaikka Jussi väittääkin, että en osaa valuttaa sitä tarpeeksi hyvin. Olemme kuitenkin tainneet saada sitä yliannostuksen. Sen sijaan syödään nyt salaattia ja parsaa ja pinaattia. Vihannekset ovat täällä mahtavia, ja halpoja. Iso pussi pinaattia maksaa 20 senttiä Tigre-supermarketissa. Oman kadun vihanneskaupassa vähän enemmän, mutta eurolla pääsee kuitenkin jo pitkälle. Lupaan tarjota Johannan erikoisherkkupinaattia kaikille kylään tuleville.
Eikä bloggausta ilman kuulumisia Eerosta, jonka menemiset kuitenkin kiinnostanevat eniten. (Sanokaa nyt että joku muukin kuin isovanhemmat kävi kurkkaamassa blogia...). Eerolla on menossa elämänsä viimeiset vapaat viikot; maaliskuun alussa alkaa vihdoin päiväkoti. (Ja äitinsä pääsee vähitellen jatkamaan väitöskirjaa.) Löysimme etsintöjen jälkeen kodikkaan italialaisen Montessori-päiväkodin. Se ei ole ihan kävelymatkan päässä, mutta pyörällä hurauttaa kuitenkin nopeasti ison puiston halki. Lapsi itse tietää päiväkodin alkavan joskus tulevaisuudessa, mutta ei vielä osaa onneksi jännittää sitä. (Sopeutuminen tulee kyllä epäilemättä viemään piiit-kään... mutta siitä enemmän tulevaisuudessa.) Päiväkoti tulee ilmi huvittavissa yhteyksissä: Esimerkiksi tänään kävimme eläintarhassa saksalaisen Katjan ja hänen Juli-tyttärensä kanssa. (Eläintarha on lähellä kotiamme, meillä on sinne vuosilippu :-) ). Eero ihastui kovasti Julin pehmotiikeriin ja kertoi, että tiikeri tulee hänen kanssaan samalle luokalle Montessori-päiväkotiin. Ei siis Juli vaan tiikeri. -Poika on myös ilmoittanut meille, että hänestä tulee isona isä. Kysyin, onko hänellä sitten lapsia. - Joo, Saima. (Saima on Eeron rakas pehmoeläinkissa). Kissaeläimet ovat siis edelleen pop. Kaivurit vähän laskussa, mikä saattaa johtua siitä, ettei täällä ole puistoissa hiekkalaatikkoja.
Ja vielä lopuksi pieni koti-ikäväilmaus: Rooma on mahtava kaupunki, ihmiset ystävällisiä ja ruoka juuri niin hyvää kuin kuvitella voi, meillä on ihana koti ja Jussi viihtyy töissään mainiosti. Mutta koti-ikävää ei voi estää. Eniten on ikävä sitä, että voisi soittaa jollekulle ex tempore, että nähdäänhän leikkipuistossa kohta, vaikka sataa kaatamalla. Tai sitä, että voisi sopia lounastreffit huomiseksi yliopistolle. Ja valittaa kollegoille kun väitöskirja ei etene. Tai sitä, että voisi parkkeerata Eeron isovanhempien hyvään huomaan. Sosiaalisten suhteiden solmiminen uudessa paikassa vie aikaa, kaikki pitää aloittaa nollasta, ja se on välillä väsyttävää. Mutta piano piano, kuten italialaiset sanovat tilanteessa kuin tilanteessa. Pikkuhiljaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti