Kiireinen kuu / Busy September

Tavallisuudesta poiketen syyskuu on kiireinen kuu. Jussia työllisti iso vierailu viime viikon ja edellisen, niin että arkisin ei isää näkynyt täällä ennen yhtätoista. Samaan aikaan alkoi Eerolla koulu, ja sinne lähtöä itkettiin katkerasti joka aamu. Tähän hässäkkään osui vielä Einon huonon unen kausi (herätys kerran tunnissa ja äitiä pidettiin hereillä välillä useampia tunteja yössä). Ja kun väikkärini yhden osan kuolemanlinja on syyskuun lopussa ja kun käytännössä ainut mahdollisuus tehdä sitä on Einon päiväunien aikaan kahdestatoista kahteen, ei siitä viime viikolla tullut mitään, kun itse oli niin väsynyt.



Mutta nyt on vierailut onnellisesti ohi ja lapsilla on taas isä. Ja Eero, joka edelleen itkee aamulähtöjä ja sitä, että koulussa ei leikitä tarpeeksi (mistä emme voisi olla enemmän samaa mieltä!), on iltapäivällä koulun jälkeen aina iloinen ja kirmailee uusien koulukavereiden jälkeen puistossa kuin villivarsa. Ja minä sain viikonloppuna nukuttua ja pääsin tutkimukseen kiinni. Niin että elämä alkaa olla taas mallillaan.

Syksystä ja tästä viimeisestä Rooma-vuodestamme on silti tulossa omalla kohdallani tiiviimpi kuin aiemmista. Viime vuosi oli kultaakin kalliimpi kun sain olla päivisin kotona ja nauttia vauva-ajasta ja haudata väitöskirjakirjat rulokaapin pohjalle. Tuleekohan elämässä enää eteen samanlaista täysin stressitöntä vuotta, en tiedä. En muista koko vuonna huolehtineeni mistään. Olen kiitollinen siitä, että sellainen ajanjakso on ollut ja koetan pitää jatkossakin kiinni kiireettömästä asenteesta. Nyt on kuitenkin vähitellen mielessä vahvistunut tietoisuus siitä, että tämä vuosi loppuu aikanaan, kupla hajoaa, palaamme Suomeen, minä töihin. Ja kun Eino on jo nyt vähän isompi ja maitobaari on vähitellen sulkeutumassa eikä vauva tarvitse äitiään joka hetki, on väitöskirjakin ajankohtaisempi. Ja tietoisuus siitä, että Suomessa pitää löytää oikeita töitä sitten ensi syksynä. Yritän siis Einon päiväunien aikaan saada täällä tutkimusta eteenpäin, välillä iltaisin ja viikonloppuisin myös. Ja ensi keväänä ehkä palkkaamme lastenhoitajan pariksi tunniksi päivässä Einon leikkikaveriksi; ihana suomikoulussa opettava tyttö on alustavasti lupautunut.

Täällä illat pimenevät jo aikaisin ja vähitellen ovat alkaneet myös viilentyä. Päivät ovat silti kesäisen kuumia ja kuivia. Nyt on maanantai-ilta, pojat nukkuvat suloisesti sängyissään. Eero kävi vielä vähän aikaa sitten valelemassa silmiään kylmällä vedellä, että pysyisi pidempään hereillä. Lepsut vanhemmat antavat lapsen lueskella iltaisin sängyssään ja Eero nauttii siitä tutkimalla lego-ohjeita.

Eino on alkanut jutella kovasti. Sanavarasto on melko kompakti: KA on lusikka, haarukka, kynä ja ratikka ja kaataa (viimeinen vaativalla äänensävyllä kun lapsi haluaa kaataa itse maitoa ja öljyä ja vettä). PÄ on napa ja pinni (jälkimmäinen vaativalla äänellä, se pitää saada pois äidin päästä omiin käsiin). Ja tänään tuli uusi äänne kun lapsi pääsi tiskaamaan: VÄÄ on vaahto. (Tilanteesta kuva tässä alla. Huomatkaa myös kadonneet korvatupsut ja takatukka. Jussi leikkasi ne multa salaa kun pojat olivat kylvyssä!)


Hyvää uutta työ- ja kouluviikkoa kaikille teille.

ps. Kuka arvaa ensimmäisenä, missä alla oleva kuva on otettu? Pieni yllätyspalkinto sille.


These past two weeks have been busy, much more busier than our normal daily life. Jussi had an important week at work so I did not really see him before the midnight. At the same time Eero started the school, year 1, which made him cry in the mornings and complain about the lack of the play during the days (which we understand so well! The English school is quite demanding already for the small ones). Nor to mention that Eino did not sleep well at all during the nights and that I was supposed to write my PhD daily during his nap as I have a big deadline at the end of September.

But we managed, and now life is back to normal. And though Eero is still complaining about going to school in the morning, he is always happy after school and enjoys the park and the new and old friends. And I got a good weekend when it comes to writing and feel that the September's deadline for a big article is not an impossible thought.

But, anyway this our last year in Rome is gonna be busier than the last one when Eino was a baby. I try to remember to maintain the attitude to life that I've learned here during these past two years: do not stress, do not feel overly busy, life is so much better without those feelings.

Now the little boys are sleeping. Eino is growing so fast; we do not have a baby here anymore. He has started to talk, although his syllables are quite restricted: KA, PÄ and VÄÄ form all his lexicon. I am little by little getting more and more conscious that after this year we go back and I need to find a real job. Which makes we want to finish my PhD some day. So I try to write it daily now, during his nap and sometimes at weekends, too.

Above you see a couple of photos: from Eero's first schoolday (the sad one and the happy one), from little Eino helping me with dishes and the last one - does anyone guess where it was taken?

Wish you a very good week at work and at home.