Trajanus

Lapsella on loma. Pieni nauttii kun ei tarvitse mennä päiväkotiin vaan saa jäädä kotiin. Herää aamuisin isin kanssa parvekkeella. Herättää aamu-unisen äidin iloisella ÄITI SÄ OLET HEREILLÄ -hihkauksella. Rakentaa legoista hienoja lentokoneita, leikkii kaivuria ja hoitaa kissojaan. Ei koskaan kävele kotona vaan juoksee jalat läpsyen paljaalla kivilattialla. Menee kakalle ja pissalle vasta viimeisessä hädässä kun ei ennen ehdi. Tykkää kääriytyä mukavasti pyyhkeiden ja peittojen sisään. Itkukiukkuaa kun pitää lähteä kauppaan tai kun ei saa katsoa Puuha-Peteä aina kun haluaisi ja kertoo että äidin/isän pitää muuttaa takaisin Suomeen. Ei enää säiky koiria niin paljon kuin vähän aikaa sitten. Tykkää edelleen tulla syliin. E molto affectivo questo figlio.

Kun ei ole päiväkotia, ei ole myöskään töitä (mitä kyllä muutaman 3-vuotiaan kanssa vietetyn aktiivisen päivän jälkeen alkaa kummasti kaivata), ja meillä on paaaaaaaljon aikaa. Kotiaamujen ohella olemme nähneet hollantilaisia ystäviämme päivittäin. Francien on oikeastaan ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa oikea ystäväni täällä. Hänellä on myös Eeron ikäinen poika, Mats, ja pojat tulevat hyvin juttuun. Lisäksi he asuvat suhteellisen lähellä meitä. Sitäkin surullisempaa on, että he muuttavat heinäkuun lopussa takaisin Hollantiin.

Tänään kävimme Trajanuksen kauppahalleilla. Luulisi, että heinäkuussa joka kolkka Roomassa kuhisisi turisteja, mutta ei; halleilla oli ihanan tyhjää. Pojilla oli tilaa kirmailla varjoisilla käytävillä. Harmoninen paikka, jonka värit ovat oikeasti vielä vähän ruskeampia ja vielä vähän punaisempia kuin kuvissa. Opin, että uusimman arkeologisen tiedon mukaan hallit eivät olekaan aikoinaan toimineet ostoskeskuksena vaan hallinnollisena tilana.




Viikon päästä olemmekin jo Suomessa.